Tulee nyt kuvaton postaus, koska kamera unohtu ilosesti kotiin tänään, joten kestäkää (:
Tänään oli siis abien päivä (tai penkkarit, iha mite vaa), ja oli kyl tosi helmi! Abiradioo en oikee kuunnellu ku toisella korvalla, kun piti samaan aikaan tehdä atk:ssa terveystiedon juttuja, mutta show oliki sit iha mahtava! Paras abishow tähän mennessä! Siitä huomas, et niiden videoiden kuvaamiseen ja suunnitteluun oltiin nähty vaivaa. Muutamalle opettajan imitoimiselle naurettiin aivan erityisesti, koska ne meni vaan niin nappiin!!
Shown jälkeen sit abit heitteli karkkia rekan lavalta. Mua ei oikeen se kerääminen innostanu, joten kattelin sit sivummalta, kun muut ryntäili niiden karkkien perässä.
Vaikee aatella, et kolmen vuoden päästä mäki pukeudun johonkin 'naamiaisasuun', piirtelen toisten naamaan huulipunalla, suunnittelen showta, radioo ja julisteita, heittelen karkkia sieltä rekan lavalta, lähen laivalle. Mihin ne vuodet katoo? Okei, on siihen vielä kolme vuotta, mutta silti.
Vielä hetki sitte me oltiin pieniä. Jutut, jotka tuntuu nyt kauheen pieniltä ja helpoilta oli sillon suuria juttuja, ehkä vähän pelottaviaki. Luvattiin kaverille, että leikitään välitunnilla yhessä. Pyörittiin karusellissä niin kauan, et pää oli ihan pyörällä. Keinuttiin niin korkeelle, et oltas voitu koskettaa taivasta. Vaihettiin luokasta toiseen. Itkettiin, kun kaaduttiin pyörällä. Elettiin täysillä, miettimättä huomista. Mihin se kaikki on kadonnu? Miksen oo enää niin vapaa, kun sillon olin? Miks mua pelottaa yksinäisyys nykyään koko ajan? Ehkä se johtuu siitä, ettei kukaan oo jääny. Kaikki on aina lähteny pois, tavalla tai toisella.
Mä vaan haluun jotain pysyvää.
Huomenna on se yhtiksen koe, enkä oo lukenu yhtään. Oon vaan miettiny tätä kaikkee. Ehkä vähän liikaaki. Musta tuntuu, et mun pitäis alkaa taas kirjottaan päiväkirjaa. Niin että saisin joskus vanhempana lukee sitä ja tajuta, et mä selvisin tästä kaikesta. Tai sit vastaavasti, et joku lukis sen ja tajuais miltä musta tuntu, jossen enää sillon oliskaan täällä.
Kuunnelkaa oikeesti noi biisit. Niiden sanat ei mitenkää liity mun tunteisiin tällä hetkellä, mut kuunnelkaa vaan. Kattokaa noi videot. Niiden sanoma on mun mielestä mahtava. Ette te voi muuta ku myöntää, et toi bändi on mahtava. Oon kuunnellu niitä päivän, ja oon nyt niin syvästi rakastunu, ettei oo todellistakaan.
torstai 16. helmikuuta 2012
keskiviikko 15. helmikuuta 2012
~ Dream as if you'll live forever ~
Tuli taas vahingossa tämmönen melkein parin viikon tauko tähän kirjottamiseen, joten yritän nyt sit tunkee kaiken tähän yhteen postaukseen. Kuvia tuli otettua melkeen 300, et joo.
4.-5.2 Lauantai ja Sunnuntai
Nelli oli meillä yötä (: Oli tosi kiva nähä. Oltiin molempina päivinä kylällä, katottiin pari leffaa ja puhuttiin vaa (: Suljettu Saari on helmi leffa, se loppu on niin odottamaton! Kannattaa kattoo (:
Ja ai niin, lauantaina olin Mummulla ja Papalla, kun osa mun serkuista ja muutama muukin sukulainen tuli sinne käymään (: Oli tosi kiva nähä varsinkin yhtä serkkua, joka on töissä Tsekissä, kun ei usein nähä.
Sunnuntaina mulla oli taas jotenki iha outo olo, joka vaivas mua sit melkeen koko viikon, muttei siitä sen enempää.
| oli ihan sairaan kylmä! |
7.2 Tiistai
Saatiin ne joulutodistukset (: Mä ainaki oon tosi tyytyväinen mun todistukseen, kumpa se vaan nyt pysyis tossa ihan loppuun asti. Kyllä mä pääsen tänne lukioon paljon huonommallakin keskiarvolla, mut olis kiva jos olis hyvä keskiarvo kun peruskoulu loppuu (: mut emmä aio ottaa siitä mitään paineita, koska tänki todistuksen numerot on tullu tosi pienellä vaivalla.
Käyttäytyminen 9
Äidinkieli 9
Ruotsi 9
Englanti 10
Uskonto 10
Yhteiskuntaoppi 10
Matematiikka 9
Kemia 9
Biologia 9
Maantieto 10
Musiikki 10
Terveystieto 10
Liikunta 7
Kotitalous 10
Saksa 9
Historia 10
Kuvaamataito 8
Käsityö 8
En laskenu keskiarvoon noita kolmee erillään olevaa numeroo, koska mulla ei oo ollu niitä ny ysillä. Kässän ja kuviksen jätin pois seiskan jälkeen ja historia loppu kasin jälkee. Ja käyttäytymistä en laskenu kans. KA on 9,36 eli se kai sit pyöristetään 9,4:ään? (: Oon ylpee tosta, et sain mun liikan nostettua numerolla. 8 olis kiva, mutta en usko et saan sitä nostettua siihen, joten oon ihan tyytyväinen tohon (: kunhan ei vaan laske!
11.2 Lauantai
Tältä päivältä ei oo kuvia, mut kerron nyt kuitenkin (: Mentiin porukalla Joonalle kattoon pari leffaa ja oli tosi kivaa (: Siellä oli siis mun lisäks Jasmi, Nelli, Katja, Veera, Viivi, Joona ja Arttu. Leffat oli Silent Hill ja The Departed. Meillä meni kyl ne leffat ihan ohi, kun naurettiin siellä ties mille tyhmälle :D Mut sen ainaki niistä leffoista tajusin, et Silent Hill oli aika tylsä, ei ees pelottava ja et The Departed kannattas ehkä kattoo uudestaa, et siitä tajuais jotain :D Mut Leonardo DiCaprio oli ihana ♥
Pihalla Joona ja Arttu sit sai loisto ajatuksen, ne alko potkiin semmosta isoo limsapulloo ympäri tietä ku ne saatto mut Katjan kans yhtee paikkaa :D Ja ku se pullo oli sillee.. kolme neljäsosaa täynnä, nii se oli painava ja sitä oli aika mukavaa potkii ku se oli painavaki :D
Mut oli tosi kiva ilta, toivottavasti saatas pian uudestaa pidettyä tämmönen (:
14.2 Tiistai
Eli eilinen ystävänpäivä (: oli ihan jees päivä, vaikka aluks aattelin, ettei siitä mitään tuu, kun kaikki kaverit ei Ruovedessä olla. Koulussa ei ollu mitään muuta ystävänpäivä hommelia, ku semmonen halisydän, johon ei oikeen ollu kiinnostusta niitä nimiä kerätä.
Koulun jälkeen mentiin porukalla syömään Scan-burgeriin :D Hurja muutos Engiziin (Y) Mä kävin Scanissa viimeks joskus ala-asteella, etten yhtää muistanu esim. et millasta ruokaa siel oli, mut oli ihan jees! (: vois käydä siellä useemminki. Ainut huonopuoli on se, et sinne täytyy kävellä joku vajaa kilsa, mut kyl sen ny sit joskus ainaki jaksaa kävellä.
Katjan ananaksen syönti oli kaunista (oon niin kiva etten julkase niitä kuvia), Viivi peruutti lumikasaan, Joona anto Veeralle lumipesun, ja Katja paini Joonan kanssa ja hävis. Normi päivä?
Menin sit vielä Katjalle Viivin kanssa (joka jäi sinne yöks). Katja teki suklaakakun sillä aikaa, kun me Viivin kanssa kulutettiin Katjan iPodin akku pelaamalla♥ ja mä en tiiä yhtään, mitä Katja teki väärin, mut siitä kakusta tuli hyvin kaunis :D se oli suklaakakku ja maistu kaurakekseiltä...?
Oli ihan jees ystävänpäivä (:
| Viivin kotitehtävät saksan tunnilla |
| Katja luulee ihan selvästi liikoja ittestään :D |
Katja on kyllä aika taiteilija, pakko myöntää.
Tänään oli hankipalloo liikassa ja se oli, ihme kyllä, ihan kivaa :D mä kun en sillee tykkää mistää talvilajeista, mut aina ku pelataa hankipalloo koulussa, nii kaikki on tosi rentoja. Jalkaan tulee kyl komee mustelma, kun siihen potkastii, mut ei se mitään!
Yhtiksen koe perjantaina, pitäis jaksaa lukee siihen, mut ei tee mieli :( Taidan mennä sänkyyn lukeen ficcejä kännykällä, koska mut häädetään tästä.
Kirjottelen taas, kun tulee jotain aihetta siihen.
torstai 2. helmikuuta 2012
~ Like a Rocket to the Sky ~
Viikonloppuna olin Viivillä Katjan kanssa (: Ensin vähän aikaa pyörittiin Katjan kanssa kylällä, käytiin kaupassa ja näin, ja sitten mentiin Viivin äidin kyydissä niille. Mä en ollu Viivillä ennen käyny, ku ei oo ikinä jotenkaa tullu mentyä sinne, vaikka ollaa oltu kavereita 2,5 vuotta. No, nyt on seki asia sit korjattu :3 Viivin koirat Pate ja Seri kyllä niin varasti mun sydämen, varsinkin Pate :3 aww meen kyl kattoon niitä toistekki.
Kyläilyn tarkotus oli tosiaan se, et haluttiin kattoo kauheesti leffoja, ja koska mulla oli aika monta niistä leffoista DVD:nä, niin päätettii sit pitää tämmöne leffa homma (: Alettiin siinä heti kattoo niitä, ja aamu kaheksaan asti katottiin :D Katottiin (tässä järjestyksessä): Red Riding Hood, Thor, Sherlock Holmes, Harry Potter ja Kuoleman Varjelukset 1 & 2, Black Swan ja Scary Movie 4.
Välillä pelattiin Obscuree ja Silent Hilliä. Viivi oli meistä kolmesta se, joka alko kirkumaan ku eka hirviö hyökkäs Obscuressa, vaikka Viivi on se, joka kattelee enite kauhuleffoja :D Katja innostu Silent Hillistä ja siitä et ne epämuodostuneet ihmiset ryömi siellä maassa ja se sai tappaa niitä... :D joo.
Mentiin kaheksan jälkeen nukkumaan, Katja tosin meni jo Scary Movien alussa ja Viivi nukahti siinä lopussa, mut kummatki heräs sit sen jälkee. Mäkää en siitä leffasta paljoo muista, ku vaivoin sain silmät pidettyä auki. Aamulla katottii sit viel Avatar puoliks, ei ehitty kattoon loppuun, kun äiti jo tuli hakeen mut ja Katjan.
Tolla ulkona on kyllä tällä hetkellä niin itsemurha keli, oikeesti, meillä on koko ajan 25-30 astetta pakkasta! Sinne oikeesti jäätyy pystyyn! Just nyt ku on niin kaunista kun on pakkasta, niin sit on pakkasta niin paljon, et sormet jäätyy, kun meet kuvaan, reilua? No, kävin kuitenkin eilen pihalla kuvaamassa (ja jäädyin).
7pv saadaan todistukset, kun jakso vaihtuu :3 Tiiän kyl jo lähes kaikki numerot, et mikään ei tuu yllätyksenä. Ihan hyvä todistus on tulossa, ainakin mun laskujen mukaan (: Ja tää on tosiaan joulutodistus, me saadaan ne aina vasta kolmannen jakson lopussa, ja kolmas jakso loppuu aina helmikuun alussa.
Joo taian lähtee tästä siivoomaan, koska Joonaksen kaveri tulee meille huomenna yöks, ja Nelli tulee sitten lauantaina (:
Kyläilyn tarkotus oli tosiaan se, et haluttiin kattoo kauheesti leffoja, ja koska mulla oli aika monta niistä leffoista DVD:nä, niin päätettii sit pitää tämmöne leffa homma (: Alettiin siinä heti kattoo niitä, ja aamu kaheksaan asti katottiin :D Katottiin (tässä järjestyksessä): Red Riding Hood, Thor, Sherlock Holmes, Harry Potter ja Kuoleman Varjelukset 1 & 2, Black Swan ja Scary Movie 4.
Välillä pelattiin Obscuree ja Silent Hilliä. Viivi oli meistä kolmesta se, joka alko kirkumaan ku eka hirviö hyökkäs Obscuressa, vaikka Viivi on se, joka kattelee enite kauhuleffoja :D Katja innostu Silent Hillistä ja siitä et ne epämuodostuneet ihmiset ryömi siellä maassa ja se sai tappaa niitä... :D joo.
Mentiin kaheksan jälkeen nukkumaan, Katja tosin meni jo Scary Movien alussa ja Viivi nukahti siinä lopussa, mut kummatki heräs sit sen jälkee. Mäkää en siitä leffasta paljoo muista, ku vaivoin sain silmät pidettyä auki. Aamulla katottii sit viel Avatar puoliks, ei ehitty kattoon loppuun, kun äiti jo tuli hakeen mut ja Katjan.
| Silent Hill |
7pv saadaan todistukset, kun jakso vaihtuu :3 Tiiän kyl jo lähes kaikki numerot, et mikään ei tuu yllätyksenä. Ihan hyvä todistus on tulossa, ainakin mun laskujen mukaan (: Ja tää on tosiaan joulutodistus, me saadaan ne aina vasta kolmannen jakson lopussa, ja kolmas jakso loppuu aina helmikuun alussa.
Joo taian lähtee tästä siivoomaan, koska Joonaksen kaveri tulee meille huomenna yöks, ja Nelli tulee sitten lauantaina (:
~ I Love You Because ~
On ollu ny pieni päivitystauko, koska en oo yksinkertasesti jaksanu/ehtiny kirjottaan.
Kaikkee on tapahtunu ja näin, mutta kokeet ja muut koulu hommat on vieny kaiken ajan.
Ja sen edellisen postauksen poistin, koska en jaksanu enää katella sitä. Nolottaa.
21.1 Lauantai
Olin Helsingissä Matkamessuilla äidin ja Oonan kanssa.
Herättiin kuudelta ja mentii sit Tampereelta junalla Helsinkiin. Ja reissun tarkotus oli tosiaan se, et mentiin kattoon Mikea ja Andreasta (: Eli siis Kreikassa olevan Imperial hotellin omistajista on kyse. Me ollaan oltu Imperialissa nyt 2 kertaa, ja yhtenä kesänä oltiin Plataniaksessa, joka on ihan Malemen vieressä, joten päästiin käymään sieltä aina välillä Imperialissakin.
Meillä ei oo tällä hetkellä niin paljon rahaa, et lähettäis ens kesänä Imperialiin, joten käytiin sit kattoon Mikea ja Andreasta Matkamessuilla (; Jos sitä nyt sit kestäis sen, ettei kesällä päästä heitä näkemään.
Oli tosi kiva kierrellä siellä messuilla ja katella kaikkee, mitä sinne oli tuotu. Kauhee matkakuume tuli tietysti. Mä niin haluaisin taas Kreikkaan (tai no, Imperialiin (; ) tai sit olis kiva lähtee Koreaan, Keniaan jonnekkin safarille, Iso-Britanniaan jne. Mä vaan haluaisin matkustaa, koska rakastan lentokoneessa istumista ja sitä, et pääsee näkeen erilaista kulttuuria ja paikkoja, kun Suomessa.
25.1 Keskiviikko
Oltiin ysien kans Tampereella teatterissa ja oli ihan huippu reissu! (: Lähettiin heti koulun jälkeen bussilla. Tampereella meillä oli siinä sit pari tuntia vapaa-aikaa. Käytiin syömässä ja vähän kierreltiin ja näin. Sit mentiin Tampereen Teatteriin kattoon I Love You Because. Se teatteri oli jotenki kivempi ku se työväenteatteri, koska toi oli pienempi, niin siinä pääsi lähemmäs niitä näyttelijöitä, näki kunnolla niiden ilmeet jne. :3 Ja se näytelmä oli ihan huippu! Ne hahmot oli tosi hauskoja ja näyttelijät hyviä. Naurettiin siellä ihan sairaasti esim. Chefille, kiinalaisen tarjoilijalle, kaapelille, likasille vaatteille ja kaikelle maholliselle :D Se oli vaan niin huippu!
Bussimatka takasinki oli sit jotai iha omaa luokkaansa, nauraminen vaan jatku. Kotiin tulin joskus puol yhentoista maissa. Mä kyl niin ootan meidän luokkaretkee, kun ajetaan yli 6h Lappiin :D

![]() |
| Oona käski suttaan sen naaman |

| kaupunkilaistollo ja maalaistollo tapaavat |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)